Minä olen muistanut.

Kiireisen työtahtini katketessa kahteen vapaapäivään huomasin sydänalassani pienen painon. Katsoin kalenteria ja huomasin että edesmenneen koiramme Ninnin lähdöstä on kulunut 5 vuotta. Tänään annoin ajatusteni palata muistoihin, selasin niitä vähäisiä valokuvia joita minulla Ninnistä on ja sytytin kynttilän Tyynen äidin ja Sonnyn isoäidin muistolle. Käteni osuivat tulitikkuja etsiessäni laatikkoon jossa säilytän pirrustustarvikkeitani. Otin sieltä vahaliidut ja paperia. Etsin vielä yhden lempi kuvistani Ninnistä ja näin inspiraatio tuli ja vei mennessään. Valokuva on hieman tärähtänyt ja huonossa valossa otettu kuva, jossa Ninni makaa sohvalla.

Muistan tilanteen jolloin otin kuvan. Se oli vielä filmikamera, jolla kuva on otettu ja rullan viimeinen otos. Meidän huushollin ensimmäinen digikamera oli äidillä työmatkalla mukana. Jännitin kameraa etsiessäni että kuvauskohteeni häviäisi, jos pitäisin meteliä, joten hiippailin asunnossa kuin mikäkin rosvo. Lähestyin malliani varoen ja hoin sanaa paikka ties monennettako kertaa. Laskeuduin polvilleni olohuoneen matolle tähtäsin ja painoin liipasinta. Samaan aikaan kuuluivat äänet räps ja prring! Ovikello siis soi ja koirat säntäsivät ovelle kuin ohjukset.

Piirrokseni on siis enemmän elävä muisto koirasta kuin mitä valokuvasta sai irti, mutta itse ainakin löydän siitä Juuri sen koiran, kuin sieltä sohvalta 7 vuotta sitten.

Kun halla puree ja pakkanen paukkuu,
sohvalta kuuluu pöljän koiran haukku.
"Oles nyt! Ei kukaan tule sieltä."
Mutta pörröinen tyttö oli aina toista mieltä.

Talvisin lenkit ne vasta hauskoja oli,
niin hyvin ei hankeen sopeudu moni.
"Missä on koirasi?" Naapuri kysyi.
Kun vain silmät ja nenänpää hangesta näkyi.

Niitä aikoja muistelen lämmöllä tovin,
se mieleni vetää haikeaksi kovin.
Nyt kun mä mietin mihin ilosi ja älysi olisi riittänyt,
eläessäs et niillä ihmisten tyhmyyden takia tarpeeksi kiitosta niittänyt.

Toivon että muut ymmärtäisi arvostaa, kaltaistasi koiraa joka aidosti rakastaa.

                          ..................................................

Muisteluiden jälkeen voin tässä palata hieman piristävämpiin aiheisiin. Kuten tämänpäiväisiin agilitytreeneihin. Menin paikalle ajoissa Mollyn ja Sonnyn kanssa ja treenasin (lue yritin treenata) Mollyn kanssa kontaktia ja hihnassa näyttelykävelyä. Vielä ovat tytön hermot kovin lyhyet, mutta treeni saatiin päätettyä kolmen metrin mallikkaaseen ravi pätkään, eli onnistumiseen.

Sonnyn agitreenejä vetänyt Tiina oli tänään poissa paikalta, mutta saatiin jätkättyä treenit ihan ryhmän kesken. Tänään uutena juttuna tuli pussi, jossa pieniltä koirilta meinasi usko loppua, kun pussin kangas oli niin raskas ja vaikka kuinka ryömi ei valoa näkynyt. Kun oli pussiin tutustuttu yksitellen teimme Kirsin kanssa kolme pisteisen "kuntopiirin" jossa treenattiin pareittain, meillä oli kepit, pussi ja puomi ja sitä harjoiteltiin aina muutaman kerran per koirakko ja sitten siirryttiin seuraavaan osioon. 

Tätä vedettiin kaksi kierrosta ja sen jälkeen otimme hyppy - putki - hyppy pätkät vierekkäin isoille ja pienille koirille. Kaikki pääsivät lyhyillä väleillä treenaamaan, eikä kenellekkään tullut kylmä. Kinkkusuikaletta ja juustoa kului niin että sonny ei taida saada tänään iltapalaa. Olen niin tyytyväinen poitsuun ja hänen korkealla pysyneeseen motivaatioonsa. Seura taitaa tehdä kaltaisekseen, Molly on virittänyt koko laumaan ihan uutta tunnelmaa.

Huomenna olisi matka kohti asikkalaa ja siitä reissusta taitaa tulla aivan katastrofi, kun neljä trimmattavaa koiraaon perunut tulonsa vatsataudin takia. sielä sitä sitten istutaan ja pyöritellään peukaloita ja huolletaan välineitä, jos ei jostain keksitä lisää trimmattavia. Toivoa sopisi että ihme tapahtuisi.

 

Sorbettia ja sympatiaa loppuillaksi.