Minä olen muistanut.

Kiireisen työtahtini katketessa kahteen vapaapäivään huomasin sydänalassani pienen painon. Katsoin kalenteria ja huomasin että edesmenneen koiramme Ninnin lähdöstä on kulunut 5 vuotta. Tänään annoin ajatusteni palata muistoihin, selasin niitä vähäisiä valokuvia joita minulla Ninnistä on ja sytytin kynttilän Tyynen äidin ja Sonnyn isoäidin muistolle. Käteni osuivat tulitikkuja etsiessäni laatikkoon jossa säilytän pirrustustarvikkeitani. Otin sieltä vahaliidut ja paperia. Etsin vielä yhden lempi kuvistani Ninnistä ja näin inspiraatio tuli ja vei mennessään. Valokuva on hieman tärähtänyt ja huonossa valossa otettu kuva, jossa Ninni makaa sohvalla.

Muistan tilanteen jolloin otin kuvan. Se oli vielä filmikamera, jolla kuva on otettu ja rullan viimeinen otos. Meidän huushollin ensimmäinen digikamera oli äidillä työmatkalla mukana. Jännitin kameraa etsiessäni että kuvauskohteeni häviäisi, jos pitäisin meteliä, joten hiippailin asunnossa kuin mikäkin rosvo. Lähestyin malliani varoen ja hoin sanaa paikka ties monennettako kertaa. Laskeuduin polvilleni olohuoneen matolle tähtäsin ja painoin liipasinta. Samaan aikaan kuuluivat äänet räps ja prring! Ovikello siis soi ja koirat säntäsivät ovelle kuin ohjukset.

Piirrokseni on siis enemmän elävä muisto koirasta kuin mitä valokuvasta sai irti, mutta itse ainakin löydän siitä Juuri sen koiran, kuin sieltä sohvalta 7 vuotta sitten.

Kun halla puree ja pakkanen paukkuu,
sohvalta kuuluu pöljän koiran haukku.
"Oles nyt! Ei kukaan tule sieltä."
Mutta pörröinen tyttö oli aina toista mieltä.

Talvisin lenkit ne vasta hauskoja oli,
niin hyvin ei hankeen sopeudu moni.
"Missä on koirasi?" Naapuri kysyi.
Kun vain silmät ja nenänpää hangesta näkyi.

Niitä aikoja muistelen lämmöllä tovin,
se mieleni vetää haikeaksi kovin.
Nyt kun mä mietin mihin ilosi ja älysi olisi riittänyt,
eläessäs et niillä ihmisten tyhmyyden takia tarpeeksi kiitosta niittänyt.

Toivon että muut ymmärtäisi arvostaa, kaltaistasi koiraa joka aidosti rakastaa.

                          ..................................................

Muisteluiden jälkeen voin tässä palata hieman piristävämpiin aiheisiin. Kuten tämänpäiväisiin agilitytreeneihin. Menin paikalle ajoissa Mollyn ja Sonnyn kanssa ja treenasin (lue yritin treenata) Mollyn kanssa kontaktia ja hihnassa näyttelykävelyä. Vielä ovat tytön hermot kovin lyhyet, mutta treeni saatiin päätettyä kolmen metrin mallikkaaseen ravi pätkään, eli onnistumiseen.

Sonnyn agitreenejä vetänyt Tiina oli tänään poissa paikalta, mutta saatiin jätkättyä treenit ihan ryhmän kesken. Tänään uutena juttuna tuli pussi, jossa pieniltä koirilta meinasi usko loppua, kun pussin kangas oli niin raskas ja vaikka kuinka ryömi ei valoa näkynyt. Kun oli pussiin tutustuttu yksitellen teimme Kirsin kanssa kolme pisteisen "kuntopiirin" jossa treenattiin pareittain, meillä oli kepit, pussi ja puomi ja sitä harjoiteltiin aina muutaman kerran per koirakko ja sitten siirryttiin seuraavaan osioon. 

Tätä vedettiin kaksi kierrosta ja sen jälkeen otimme hyppy - putki - hyppy pätkät vierekkäin isoille ja pienille koirille. Kaikki pääsivät lyhyillä väleillä treenaamaan, eikä kenellekkään tullut kylmä. Kinkkusuikaletta ja juustoa kului niin että sonny ei taida saada tänään iltapalaa. Olen niin tyytyväinen poitsuun ja hänen korkealla pysyneeseen motivaatioonsa. Seura taitaa tehdä kaltaisekseen, Molly on virittänyt koko laumaan ihan uutta tunnelmaa.

Huomenna olisi matka kohti asikkalaa ja siitä reissusta taitaa tulla aivan katastrofi, kun neljä trimmattavaa koiraaon perunut tulonsa vatsataudin takia. sielä sitä sitten istutaan ja pyöritellään peukaloita ja huolletaan välineitä, jos ei jostain keksitä lisää trimmattavia. Toivoa sopisi että ihme tapahtuisi.

 

Sorbettia ja sympatiaa loppuillaksi.

Työntekijä sinne ja takaisin.

Näin ne asiat vaan loksahtelevat paikoilleen, kun hetken istuu ja pyörittelee peukaloitansa. Työtä ilmaantui kuin tyhjästä ja se otettiin kiitollisena vastaan. Olen nyt töissä Helsingin Kilpatalli Oy:llä eli Helsingin Ruskeasuolla hevostenhoitajana ja tallityöntekijänä. Työ on hetkittäin erittäin hektistä, mutta paskaa lapatessa mieli lepää ja keho vahvistuu. Tallissa on 25 karsinapaikkaa, joissa asustaa mitä mielenkiintoisempia persoonia.

Töihin pääseminen tarkoittaa nyt myös sitä että työmatkakin hurahti kerralla aika pitkäksi. Parola- Pasila väli kun ei ole mikään kivenheittomatka. Junalla olen yrittänyt  kulkea mutta se aiheuttaa minulle puolet enemmän harmaita hiuksia kuin ajaminen Helsingin aamuruuhkassa. Olen tässä jo alkanut miettimään että ovatkohan kaikki VR:n lippu uudistukset ihan laillisia? Ja miten on otettu heti käyttöön niin tiukka linja lippujen suhteen, kun kaikkia laitteita ja uudistuksia ei ole saatu edes kunnolla käyttöön? Voidaanko olettaa suurimmalla osalla kansaa olevan puhelin jolla pääsee nettiin? Entäs miten on otettu huomioon puhelimella netissäkäymismaksut lipun tarkastuksen yhteydessä? Kuka ne korvaa? Miksi Suomen junaliikenne alkaa muistuttaa lentoliikennettä? Näihin kysymyksiin haluaisin saada vastauksia.

Kotonaolo aika on jäänyt aika minimaaliseksi tämän ensimmäisen työkuukauden aikana, mutta kyllä tämä tästä tasaantuu. Pitkien päivien välissä olen ollut evakossa Järvenpäässä äitini ja mummini hellässä hoivassa. Se on todella auttanut jaksamaan pitkiä päiviä töissä kun tietää ettei tarvitse sen kauemmas lähteä ajamaan. Usein on ollut myös ruoka pöydässä ja peti valmiina. Viiden tähden palvelu siis.

Koiratkin ovat saaneet nauttia välillä luksuselämää ja valitettavasti se alkaa näkyä jo näin lyhyessä ajassa epämieluisasti. Tyynelle hemmottelu on tehnyt kropallisesti hyvää ja se on saanut mukavasti painoa talvea varten, vapaa ruokinta ei tosin oikein sovi vanhan rouvan rakolle ja näin on muutama vahinko päässyt käymään. Myös Molly on hiukan lipsunut sisäsiisteydestä, mutta tästä saamme syyttää syöttäjää. Sonny taas on kerännyt itselleen reilu kilon ylimääräistä lihaa (lue ihraa), josta on päästävä äkkiä eroon. Poitsun ihannepaino on 6,5kg ja nyt torstaina kotiutumisen jälkeen se painoi 7,6kg!! Varoitukseni ruokinnasta ovat toistaiseksi menneet kuuroille korville, mutta ehkä mummikin pian ymmärtää, miksi meillä on kotona säännölliset ruoka-ajat. Toinen epämiellyttävä ja ärsyttävä tapa on noussut pintaan, sekin liittyen koirien ruokailuun. KERJÄÄMINEN! Inhoan sitä, se on ällöttävää kun koira tuijottaa vaativasti pöydän vieressä melkein kuola valuen. Sitä aletaan taas kitkeä kotona keskitysleirisäännöin.

"Tuleksä jo nukkuu? Mä lämmitin sulle paikan valmiiks."

Vielä viimeisin ja onneksi vähäisin pahanteko, sängyssä nukkuminen. Molly ja Sonny ovat ottaneet kaiken irti tästä sääntömuutoksesta. Nyt kun Molly osaa jo hypätä sänkyyn ja on vielä niin pieni ettei sitä edes huomaa kun se tulee sinne. Niin millä sitä enää aamulla herätessään voi pientä torua, varsinkin kun toinen venytteleen niin autuaan raukeasti ja huomatessaan heräämiseni alkaa heiluttaa häntää ja kallistaa päätä. Sisäinen natsini on menettänyt särmänsä ja tilalle on astunut jonkin sortin äidinvaisto. Miten pelottavaa...

Vielä pikaisesti uutisia agilityn saralta. Eli siis Sonny aloitti lokakuun alussa uudestaan agilityn Etelä-Hämeen Koirakerhossa (E-HKK). Lähdimme liikkeelle ihan aloittelevien ryhmästä, jotta ohjaus, esteet ja koiran motivaatio saataisiin oikealle tasolle heti alusta alkaen. Pekolan lava on ollut meille erittäin mieluisa paikka treenata ja Tiina Vuorion johdolla ollaan saatu hienosti motivaatiokin kohdalleen. Talvikaudelta odotan paljon ja toivon että harrastus lähtisi tästä uuteen lentoon. Jospa kesäkaudelle pääsisimme jatkamaan jo osaavien ryhmään. Jos tuon muka vanhan pojan terveys kestää (koputetaan puuta) niin toivon että keväällä 2013 päästäisiin kisaamaan vielä Sonnynkin kanssa. Mollyn varttumista agi-ikään odotellessa, olemme jo pikkuisen salaa harjoitelleet putkea, keppejä ja puomia ja tyttö on ollut niistä aivan haltioissaan.

Näihin kuviin ja loistaviin tunnelmiin aloitamme seuraavan työviikon.

Syyskuista omenasatoa. Siitä pyöräytettiin kymmenkunta piirakkaa...

Ja erittäin hyvää omenakaurapaistosta. Kiitos Matin mummolle!

Syyskuinen Asikkalan taivas. Olin Trimmikurssilta kotiin lähdössä.