Passiivisuus on heikkous.

Kevät on kyllä ihmeellinen, se tulee joka vuosi kylmän ja pimeän talven jälkeen, mutta kevät saa vain odottamaan ihanaa kesää ja kesän lämpöä ja luonnon rikasta elämää.
 Kaikki on keväällä auringon valossa likaista ja rumaa, ennen kuin kesän vihreä vaippa kietoo paljaan maan ja puiden luurangot hyväilyynsä. Joten kesää odotellessa.

Kevät herättää ihmisissä innokkaan uuden alun. Monet innostuvat aloittamaan uusia projekteja, yrittämään jotain uutta tai unohtunutta uudestaan. Minä taasen vaivun keskeytyneiden projektien massaan ja epätoivoon. Kaikki ongelmani tuntuvat kerääntyvän ja kulminoituvan aina kevääseen. Keväällä talven pakkasilla saadut ja aiheutetut haavat sulavat auki ja alkavat vuotaa. Miten onnistuinkaan taas sotkemaan niin monta asiaa? Miten mukavuudenhalu sai minut muuttumaan ihmisenä passiiviseksi?

Olen yrittänyt kyllä osallistua, olla läsnä, mutta kaikki yritykseni siinä ovat epäonnistuneet surkeasti. Ihmissuhteiden verkot menevät solmuun ja koen uohtuvani. Kuten aina. Olen se nalle jota halataan kun on paha olla, mutta kun muu elämä alkaa sujumaan tai potkimaan niin ettei nallea enää tarvita tai se ei enää auta, se jää pölyyntymään hyllyyn. Nalle ei huuda hyllystänsä perään, katsoo vain ja toivoo olevansa tarvittu.

Todellisia ysäviä on kuitenkin vielä olemassa. Ja heidän läsnäolonsa, minun heitä tarvitessani, on niin korvaamatonta että vuodatan siitä hyvästä onnen kyyneleen. Tiedän että moni muukin olisi tukenani, jos pyytäisin sitä, mutta en ole sellainen ihminen joka osaa sitä helposti pyytää. Siksi ystävä joka ymmärtää vaikken sanoisi mitään, joka saa unohtamaan senhetkiset murheet ja ahdistuksen, on niin tärkeä. Yksi aito, todellinen halaus pelastaa päivän kuin päivän ja saa jaksamaan siihen kertaan kun seuraavan kerran tavataan. Meni siihen tunti, päivä, viikko, kuukausi tai vaikka vuosi.

En halua olla Passiivinen, jäädä hyllyyn.
Haluan olla Aktiivinen, isolla A:lla, haluan olla läsnä ja mukana.