Makeaa, törmää ja pala. Kuullostaa suomeksi ihan kamalalta, mutta niin siinä kävi.
Tein itselleni viime yönä tunnustuksen, jota en meinannut itsekkään uskoa. Myönsin huijanneeni itseäni, jotta ei sattuisi. Nyt on paljon kevyempi olo ja tiedän taas mitä haluan. Epävarmuus on pois pyyhitty ja valheet omasta päästä lykätty takkaan. Nyt päämäärä on jälleen kirkas.
Kaikki alkoi viime syksynä. Tein monta nopeaa päätöstä ja vein siinä samalla parikin ihmistä hulluuden partaalle. Tuloksena oli oireita, näkyviä sellaisia. Ihmissuhteet alkoivat halkeilla, niitä teippailtiin mutta hätäisten päätösten tekemä epävarmuus ja ahdistus kasvoi kuin kytevä kekäle tuhkassa.
Talvi tuli ja oma pää alkoi syöttää väärää mantraa "Et kelpaa, teet väärin, kyllä jokin muu olisi parempi..." enkä puuttunut siihen, koska arki kulki eteenpäin halutusti ja motivaatio konkreettisiin tavoitteisiin oli korkealla. Tunnepuolella jokin meni pois päältä, jäätyi. Mantra päässä paheni ja aiheutti sen että halusin sulattaa tunnepuolen kylmyyteni toisten kustannuksella heittämällä bensaa sinne tuhkaan, jossa kekäle kyti. Siitä syntyi kaaos.
Kaaokselta ei välttynyt kukaan. Lisää pahanolon selittäviä valheita itselleni, samalla rikkoen ihmissuhteiden perustuksia lisää, moukari heilui. Hyvin rakennettu talo ei kuitenkaan kaatunut. Väitin olevani rehellinen, mutten pystynyt olemaan sitä edes itselleni. Viime yönä olin, olin rehellinen itselleni ja sille jolle on maailmassa tärkeintä olla rehellinen. Vaikka se sattuisi itseä ja vaikka se sattuisi muita. Järsissään pysyminen vaatii sen.
Täydellistä ei ole olemassa yleisenä käsitteenä, mutta jokaiselle ihmiselle on olemassa oma täydellisyytensä. Luulen että se on tämän paineen ja palamisen kautta muuttunut tuhkasta timantiksi.
Teidän ups Ria
Post Scriptum
Oli äärimmäisen hankalaa kirjoittaa asioista, paljastamatta yksityiskohtia. Mutta minusta tuntui että haluan kirjoittaa kaiken julki.
<3 !
VastaaPoista