Sitten tajusin mikä oli ihmeellistä.
Pelko... ei vaan sen puuttuminen.
Hei mä en pelkää enää liikkua ulkona pimeällä ilman puhelinta!
Aloin nauraa, ei vaan hihittää... sitten aloin itkeä, itkin melkein hysteerisenä hetken ja juoksin pitkin puistikkoa koirien kanssa hullua rallia, humalluin siitä tunteesta, vapaudesta, ettei tarvitse vilkuilla taakseen ja epäillä joikaista puskasta kuuluvaa rasahdusta hiippariksi tai huumehörhöksi tai pahempaa. En ole päättänyt johtuuko tämä kuluneesta ajasta, paikasta/paikkakunnasta vai muista tekijöistä, mutta olen tyytyväinen.
Siitä kun olen viimeksi liikkunut ulkona pimeällä yksin ilman puhelinta on kulunut 12 vuotta, parin kuukauden päästä 13 vuotta olisi tullut täyteen, mutta eilen tein sen ja tein tänään uudestaan.
Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilta Rohanin ratsastajien ritaritar |
Enkä enää pelkää.
UPS Ria