Se tunne kun ei pelota...

Olin eilen lenkillä aika myöhään illalla. Oli jo pimeää ja kävelin reippaasti eteenpäin. Koirat menivät menojan ja ilma oli mukava. Mieleeni tuli katsoa kelloa ja aloin kaivamaan puhelinta takintaskusta, sitä ei löytynyt, kokeilin housuntaskutkin. Ei, puhelin ei ollut mukana, taskuista löytyi vain koirankakkapusseja ja avaimet. Häkellyin, vilkaisin ympärilleni ja mietin miksi olo on omituinen...
Sitten tajusin mikä oli ihmeellistä.
Pelko... ei vaan sen puuttuminen.

Hei mä en pelkää enää liikkua ulkona pimeällä ilman puhelinta!

Aloin nauraa, ei vaan hihittää... sitten aloin itkeä, itkin melkein hysteerisenä hetken ja juoksin pitkin puistikkoa koirien kanssa hullua rallia, humalluin siitä tunteesta, vapaudesta, ettei tarvitse vilkuilla taakseen ja epäillä joikaista puskasta kuuluvaa rasahdusta hiippariksi tai huumehörhöksi tai pahempaa. En ole päättänyt johtuuko tämä kuluneesta ajasta, paikasta/paikkakunnasta vai muista tekijöistä, mutta olen tyytyväinen.

Siitä kun olen viimeksi liikkunut ulkona pimeällä yksin ilman puhelinta on kulunut 12 vuotta, parin kuukauden päästä 13 vuotta olisi tullut täyteen, mutta eilen tein sen ja tein tänään uudestaan.

Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilta
Rohanin ratsastajien ritaritar

Enkä enää pelkää.

UPS Ria