Olo on kuin valkoisella kanilla ihmemaassa.

 "Voi voi voi taaskaan ehdi en, oon liian kiireinen! En tervehdi, en sano hei voi ei voi ei voi ei!" Sitä juostaan taas kuin viimeistä päivää. Pääni ei ehdi edes kolmanneksi jalaksi, kun vauhti on niin huimaa. Töissä kuluu päivät ja illalla väsyttää niin että kaikki muu on jäänyt taka-alalle. Koti on rempallaan, koirat kurittomia, autokin näyttää siltä kuin sinne olisi siivottu viikonloppubileiden roskat ja vuoden edestä löytötavaraa. Jaksamista saattaisi löytyä, jos vuorokauteen saisi lisää tunteja.

Äh, mitä oikein höpisen? Jaksaminen tässä on se joka loppuu. Mitä pidempään on kiire, sen enemmän aikaa kuluu ihan perusjuttuihin. Ja mitä pidempään menee perusjuttuihin sen kiireempi on.
Pitäisi saada mahtumaan kalenteriin viikossa:
- 40 tuntia töitä, työmatkoihin 10 tuntia,
- unta pitäisi saada vähintään 7 tuntia yössä, mikä tekee viikossa 49 tuntia.
- Koirien lenkkeilyihin 10 tuntia, agility ja muu treeni siihen päälle matkoineen 4,5h

Tässä on jo 113,5 tuntia, joten aika tiukoille menee, kun viikossa on 168h.
Tähän ei ole laskettu nyt syömistä, peseytymistä, sosialisointia ihmisten mm. avomiehen kanssa. Koiratkin vaativat huomiota ja heille nipistänkin pikkuisen aikaa nukkumisestani. Vartin leikit ja rapsutukset ovat omiaan saamaan sekä minut että koirat paremmalle tuulelle ja jaksamaan paremmin. Ilman pientä perhettäni en pärjäisi. Ilman noita odottavia, lohduttavia, innostavia ihmisiä ja eläimiä en jaksaisi tässä oravanpyörässä. Kaiken lisäksi yritän vielä kouluttautua, mikä sekin vie aikaa, jota minulla ei olisi.

Kysymys herää. Miksi olen tässä kiireisessä oravanpyörässä? Mikä saa minut juoksemaan hiki päässä? Miten voin asettaa työt oman ja perheen hyvinvoinnin edelle? Vastaus on RAHA. Tuo julma kylmä asia, mikä pyörittää tätä yhteiskuntaa ja koko maailmaa. Se saa ihmiset raatamaan niska limassa, unohtamaan omat tarpeensa ja käyttäytymään kuin muurahaiset.

 Käsitys on että raha ja oma hyvinvointi käyvät käsi kädessä, jos on rahaa, on myös hyvinvointia. Mutta onko asia niin? Kyllä, on helpompi käydä kaupassa laskematta jokaista senttiä, jonka kulutat. Kyllä, on mukava ettei tarvitse arpoa minkä laskun maksat ja minkä jätät karhuttavaksi seuraavalle kuukaudelle. Mutta se määrä työtä mitä rahasi eteen teet, onko se riittävä suhteessa aikaan jonka menetät? Siihen vastaukseni on ei. Raha ei tule koskaan korvaamaan sitä ylimääräistä puolituntista unta, joka saisi sinut leppoisalle tuulelle, se ei korvaa menetettyä hetkeä rakkaimman kainalossa tai naurua jota et naura, koska et ole näkemässä mitä hauskaa lemmikkisi keksii leikkiessään.

Olisiko mielekkäämpää tehdä töitä vähemmän ja elää vähemmällä, jotta saisi enemmän sitä mitä raha ei voi korvata? Mielestäni kyllä. Ja niin aion tästä lähin tehdäkkin. Se voi olla ongelmallista, koska yhteiskunta ei halua ihmisiä jotka sanovat minä, vaan se haluaa ihmisiä jotka sanovat me.

Yhteiskunnassamme täytyisi olla aina niin tehokas. Mutta edellistä sukupolvea katsoessani koen että jossain on menty pieleen. Suuri osa heistä on uupuneita ja stressaantuneita. Uusi sukupolvi katsoo kauhulla kuinka heidän vanhempansa kuluvat loppuun, eivätkä nuoret uskalla edes lähteä yrittämään polkea samaan pyörään, joka muuttuu huomaamatta noidankehäksi.

Idealististen ajatusteni takia huomiseni on taas kiireisempi. Sillä aika jonka tämän kirjoittamiseen käytin, kostautuu minulle lyhyempinä yöunina, lyhyempinä hetkinä olla minä eikä osa yhteiskunnan koneistoa.

Hyvää yötä ja ajatelkaa silloin tällöin omaa jaksamistanne.

Tämän postauksen kuvat teille tarjosi Googlen kuvahaku. En omista oikeuksia kuviin.