Navigointilaite suuntavaiston tilalla.

Olen hukannut suunnan. Etsin tietä, jota ei ole vielä tehtykään. Harhailen metsässä seuraten muiden jättämiä kinttupolkuja, joita en tunne omikseni. Poikkean polulta kyllästyen seuramaan muita. Idea saa minut raivaamaan oma tietäni, kunnes huomaan sen johtavan tiheikköön tai jyrkänteelle. Kolme kertaa olen jo yrittänyt ja palannut takaisin. Nyt tuntuu kuin istuisin keskellä neljän tien risteystä kädessäni navigaattori. Se kysyy osoitetta. En tiedä mitä kirjoittaa, heitän summamutikassa jotain sinnepäin. Se johtaa umpikujaan, toinen yritys antaa määränpäähän saapumis ajaksi yli 5 vuotta tästä eteenpäin. Liian pitkä matka. Räplään laitetta tuskaisena ja löydän kohdan ”tyhjennä reitti”, painan sitä ja navigaattori kysyy vvarmistaakseen valintani: ”haluatko varmasti tyhjentää reitin?”. Kyllä haluan, napautus ruutuun ja nyt kartta on tyhjä. Ruudun ylälaidassa vilkkuu varoitus: ”Reittiä ei suunniteltu.”

Reittiä ei suunniteltu, Istun risteyksessä miettimässä ja suunnittelemassa tietäni. Reittiäni määränpäähän, joka on toistaiseksi tietämätön. 

Valitettava tosiasia on että mitä vanhemmaksi elää, sen tyhmemmäksi tulee. Tai ainakin niin minusta tuntuu, kun yhteiskunnan koukeroiset mutkat tekevät yksinkertaisesta ja selkeästä, vaikean ja monimutkaisen. Vuonna 2007 suuntani oli selvä ja määränpää tarkkana mielessäni. Paljon on muuttunut siitä ja suuntavaistoni on pettänyt minut tässä mahdollisuuksien ja rajoitusten suurkaupungissa, joka kasvaa tiedon myötä.

Raivoa Maailmalle!

Maailmankaikkeus syytää Suomeen syksyisin vettä. Tänä syksynä määrä tuntuu suuremmalta kuin aiemmin. Pienen karvaisen prinsessan mieleen tämä ei vain mahdu.

Mollyn mietteitä keskiviikon kurjaan säähän:

Minä en ala! Ulkona on märkää! Siis luuletko todella että menen ulos tuollaisella ilmalla ja vielä kävelisin ihan itse? No en harmiksesi todellakaan tee niin. Pissalla käyn ja senkin teen vain koska et päästä minua sisään. Mutta odotahan vain, tämän kastumisen minä kostan, kostan ja haisevasti!

Taasko lenkille? Ei minä en tahdo. Nenäni kertoo että on aiempaa märempää. Hyvä on, jos muutkin lähtevät niin kai se on minunkin tultava. Hetkonen tämähän ei ole hassumpaa. Tuohoa astun, niin loiskahtaa kivasti, tuohon hyppään ja roiskahtaa kivasti! Mutta mikä on tämä tunne? Olo tuntuu kummalta. Korvat väpättävät ja jalat tärisevät vaikka hauskaa on kuinka. Ny-ny-nytkö jo si-si-sisälle? Enhän tarvitse kuivausta? Eihän sitä pyyhettä? Hyvä on, kuivaa sitten. Nihkeä olo! EN tykkää! Lelut ei pysy tassuissa ja lattiat on liukkaat. Sohvallekkaan ei pääse! Mitä tämä kohtuuton vääryys on!?!

Mollyn mielenliikkeet  vieraaseen silmään vaikuttavat aivan oikosulun saaneen kaukoohjattavan auton sekopäiseltä pyörimiseltä. Pärräää äärrrräärräärrräää. Röh röh -spurttia pitkin lattiaa. Haiseva kosto oli siis se, ettei neiti voinut mennä suuremmalle hädälleen märälle pihalle, vaan se täytyi tehdä mahdollisimman huomaamattomasti mutta tehokkaasti lähelle matin tietokonepöytää. Tuuletimme hajua ulos puoli tuntia. 

Toivon pian kaunista päivää koittavaksi, että pääsisimme kuvailemaan ulos ja paremmalla kameralla, mutta tässä on nyt neidistä tälläinen korvat pystyssä otos.

Totuuksia ja tekoja

Kävin lauanataina tapaamassa perhetuttujani mäntsälässä syntymäpäivän merkeissä. Siellä hurahtikin se lauantai hyviä ”vanhoja aikoja” muistellessa, nauraessa, sekä tietysti kuulumisia vaihtaen. Perheen äiti on minulle yksi monista suojelusenkeleistäni, joita ilman en olisi tässä ja juuri tällainen kuin nyt olen. Sanoinkin hänelle että minua on siunattu monilla hyvillä ihmisillä elämässäni, jotka ovat niin pienen kuin suurenkin vastoinkäymisen edessä kannustaneet ja tukeneet minua jatkamaan eteenpäin. 

Pyysin että Jade lukisi minulle kortteja. Niin juuri niitä pahamaineisia tarot-kortteja, jolla väitetään huijattavan ihmisiä. Tällä kertaa Jade käytti enkeli tarotteja. Mielestäni kortit toimivat, mutta siihen vaaditaan ihmisestä jotain mitä ei kaikilta löydy. Jotkut sanovat sitä kanavointitaidoksi, jotkut näkijänlahjaksi ja usein kuulee myös kuudennesta aistista puhuttavan. Jadea kutsuisin ennen kaikkea kanavoijaksi. Luvun aikana sain monia vastauksia ja selvennystä tämänhetkiseen elämääni. Ja ovea raoitettiin myös pikkuisen tulevan kuun puolelle. Sen verran vain että jaksan pysyä optimistisena. Ja kaikille skeptikoille tiedoksi että uskon ennemmin sattuman kaupalla omalla kädelläni nostamiin kortteihin, kuin ventovieraan kirjoittamiin lehtipalsta horoskooppeihin.

Uusilla näkemyksillä ja täynnä tarmoa ryhdyin ystäväni kanssa värkkäämään hänelle hiuspidennyspikkulettejä. Alku oli kankea ja ehdin jo ajatella että koko homma menee reisille, kunnes se vaan alkoi sujumaan. Kolmen työpäivän edestä sitä lettiä väännettiin, kokonaiset 92kpl. Katsottiin siinä samalla piirretty sarja klassikko Ginga nagareboshi Gin ”Hopea Nuoli” maratoonina ja jatkettiin katsomalla elokuvia. Niitä kuluikin kivasti kokonaiset 8kpl, Moulin Rouge, Knight’s tale ja Bram Stokerin Dracula vain muutaman mainitakseni.

Huomenna suuntaan Vantaalle tapaamaan toista hyvää ystävää, hänestä lisää sitten tuonnempana.

Koirilta vielä pikapikaa uutisia. Mollyn korvat alkavat näyttää jo hyvältä, kun saatiin teippiä, jota toinen ei rapsuttele koko ajan pois. Mukavuus ennen kaikkea meidän pikku prinsessalle. Sonnylle ja Tyynelle kuuluu oikein hyvää, nauttivat hetkistä jolloin pentu nukkuu ja heitä huomioidaan, sekä ottavat kaiken ilon irti siitä että olen lepsuillut kurista, pennun opettamisen takia. Niska-pers ote itsestäni ja pieni ravistus. Koirat ruotuun asap.

Peukalon jännetupentulehduksen alkua ja kumilenkin läpsyjälkiä parannellen edetään.

P.S. Eikalla on piakkoin neuvola ja pikkuisen hirvittää homomobiilin puolesta. Toivotaan että saa vielä kunnon auto-kansalaisleiman vuodeksi eteenpäin.