Tikittävä kello

Kulunut vikko on ollut täyttä tuskaa, jossittelua, epätoivoa ja suoranaista vitutusta tätä maailmaa kohtaan. Tänään onneksi koin suuremman helpotuksen tunteen kuin olisin osannut kuvitella.

Kelataas vähän taaksepäin.

Helteet alkoi puskea päälle heinäkuun alulla eikä siinä mitään, lämpö on jees.

Tuli Porin reissu niinkuin joka vuosi perinteeseen kuuluu.

Kotiin palattua alkoi armoton väsymys ja tuli huonon olon aaltoja pitkin päivää. Olen huono juomaan vettä ja skarppasin nesteytyksen suhteen, mutta silti huonot olot jatkuivat. Vilkaisu kalenteriin kertoi, okei menkat on justiinsa ovella, oisko huonot olot siitä? Vatsakin on kipeä ja joka aamu on herättävä vessaan kukonlaulun aikaan.

Menee muutama päivä ja menkkaoireet jatkuu, pahaolo jatkuu, mutta vuotoa ei kuulu...

Iskee paha aavistus ja torstaina kävin hakemassa pari raskaustestiä. Toisen tein illalla ja meinasin pyörtyä. Tikussa oli kaksi viivaa, positiivinen tulos.

Perjantai aamulla toistin testin ja sekin oli positiivinen, tässä vaiheessa iski epäusko, pakokauhu ja ahdistus. Pahaolo jatkui ja voimistui tunteiden voimasta varmasti. Soitin terkkariin. Käskivät mennä labraan perjantaina ja Maanantai aamulla lääkäriin. Kipitin terkkarin labraan ja annoin näytteet ja odotin.

Hoitaja kutsuu vielä luokseen tarkistaakseen henkilötiedot kun ukkonen on sotkenut tietoverkot ja sanoo: "Onnittelut, raskaustesti oli positiivinen!" Kun vastaan siihen että raskaus ei ole toivottu ja olen harkinnut vakaasti keskeytystä, hoitajan naama venähtää epäuskoisesti ja tokaisee epä-ammattimaisesti: "Miksi?! Sinähän olet juuri sopivan ikäinen ensisynnyttäjäksi." Otan laukkuni ja poistun. Terveyskeskuksen käytävät tuntuvat jatkuvan klometritolkulla. Auton oven sulkeutuessa kyyneleet tulvahtavat ja se epäusko palaa.

Viikonloppu meni sumussa. "Mitä teen? Miksi näin kävi, vaikka oli kuparikierukka?" Pahinta on se epäreiluuden tunne, kun olet yrittänyt pitää huolta asioistasi, ehkäisyn piti olla kunnossa vielä kolmeksi vuodeksi eteenpääin ja silti joudut tilanteeseen, jossa täytyy oman tulevaisuuden lisäksi ajatella muitakin. Mites miehen tulevaisuus? Entä meidän yhteinen tulevaisuus? Mahdollisen lapsen tulevaisuus?

Yhdessä tehtiin päätös keskeytyksestä. Molemmat olemme juuri päässeet omillemme koulumaailmasta, yrittäjyyteen ja työelämään. Talous ei ole kunnossa, eikä meillä ole vielä mitään perustaa. Pentukoirakin viipottaa jaloissa ja Mollyn kanssa on kisahaaveita.

Maanantaina lääkäriin terkkariin. Odotan aulassa, kello naksahtelee tasaminuutein ja sekuntiviisari kiertää hiljaisena tasaista kierrostaan. Odotusaulassa on lisäkseni kolme muuta henkilöä. Yksi Harrikkamies aurinkolaseineen ja tatuointeineen ja kaksi niin vanhaa rouvaa, että jos eutanasia olisi laillinen suomessa, luulisin että istumme kaikki teloitusrivissä.

Lääkäri kutsuu huoneeseen. Huoneessa on pimeää ja hieman aulaa viileämpää. Venäläistaustainen lääkäri kysyy vointia ja syytä käyntiin. Vastaan rehellisesti että vointi on huono ja syy on raskaus. Lääkäri kysyy mitä haluan asialle tehtävän ja sanoin että päädyimme miehen kanssa keskeytykseen. Lääkäri huokaa ja avaa koneeltaan kaavakkeen. Huoneessa on haudan hiljaista lukuunottamatta tietokoneen hiiren naksahduksia ja satunnaista naputtelua näppäimistöllä. Pari kertaa hiljaisuuden rikkoo hiljaa esitetty kysymys asumisesta ja parisuhteesta. Vastaan ja pari klikkausta. Tulostin rävähtää käyntiin ja nippu papereita tulostuu. Lääkäri pyytää allekirjoittamaan ne.

Otsikko RASKAUDENKESKEYTYS AB1

Kirjoitan nimeni alle tarkistettuani papereiden sisällön ja hämmästelen, kun läheskään kaikkia kysymyksiä mihin oli laitettu vastaukset, ei oltu esitetty.
"Tämä oli tässä, voit ottaa yhteyttä keskussairaalan naistenpoliklinikalle varataksesi ajan keskeytykseen. Mieti rauhassa, jos muutat mielesi jätä vain aika varaamatta."

Googlekuva

Olin hölmistynyt. Kysyin yhteystietoja polille ja lääkärin vastaus oli luokkaa: "kato netistä".
Poistuin ja menin autoon. Itkin taas, tunsin olevani niin yksin ja hakoteillä.  Kysyttävää olisi ollut niin paljon muutakin! Esimerkiksi, että kuinka kauan minulla on AIKAA miettiä...

Tabletilla kaivoin naisten polin numeron ja soitin sinne varatakseni aikaa. Puhelimeen vastasi hoitaja; "Moi! Joo, katotaas tota kalenteria, okei joo käykö ens viikon tiistai?" Vastasin että yksityisyrittäjälle parhaat päivät on perjantait, kun viikonlopun voi sairastaa. Hoitaja jatkoi " Joo okei okei, no tulisitko tänä perjantaina 8.8?" Aika sovittiin ja yritin tiedustella hoitovaihtoehtoja ja onkia tietoa, kun en paperista ymmärtänyt. "Juttelet sitten lääkärin kanssa perjantaina, kiitos moikka!" Reippaasti kiireinen hoitaja huikkasi, ennen kuin sulki puhelimen vastatakseen toiseen puhelimeen.

Ajoin kotiin, nukuin, itkin, mietin...

Googlekuva

Viikko meni tuskaisen hitaasti huononolon aaltojen ja epätietoisuuden kanssa.
Välillä heitettiin huonoa huumoria asiasta miehen kanssa, mikä päättyi aina vaivaantuneeseen hiljaisuuteen. Juttelin parin ihmisen kanssa asiasta.Juttelu helpotti. Olo ei ollut niin yksinäinen.

Vihdoin tuli perjantai. Sairaalalle päästyäni ilmoittauduin luukulla ja sain nipun papereita täytettäväksi. "Aikataulu on myöhässä, istu rauhassa odottamaan." Vastaanoton hoitaja sanoi lempeästi.

Papereita täytellessäni raskaana olevien naisten keskellä huumori nosti päätään.
Jep, odotellaan täällä rauhassa vaan. heh heh...
Tunti vierähti ennen kuin oma vuoroni tuli. Mukava naislääkäri ja hoitaja kertoi minulle vaihtoehdoista asiallisesti niistä kysyessäni ja teki tutkimuksen.

"Kierukka on kohdunkaulan kanavassa, raskausontelo ja ruskuaispussi on laskettujen viikkojen mukainen, hoitaja, näetkö sykettä?"

Hoitaja ja lääkäri puhelivat keskenään ultran aikana.

Tutkimuksen päätyttyä lääkäri poistaa kierukan (yllättävän helposti vetämällä, eikä se sattunut)

pukeuduin ja istuin tuoliin. Lääkäri näyttää minulle ultrakuvan ja selittää termejä ja mittoja käyttäen kuvan sisällön. tuijotan lääkäriä katsomatta kuvaa. Lääkäri sanoo huomatessaan katseeni: "Voit katsoa, ei sieltä kukaan vilkuta". Katson kuvaa ja lääkäri toteaa:

Googlekuva

"Tuulimunaraskaus" Selittäessään osoittaa kynällä kuvan eri osia ja jatkaa: "Yksiö on sisustettu ja tavarat on kannettu sisään, mutta asukasta ei ole. Tehdäänkö lääkkeellinen keskeytys vai haluatko odottaa luonnollista keskeytymistä?"
Vastaukseni on helppo: "Mitä nopeammin sen parempi".

Huokaisen helpotuksesta, koko aamun kärsimäni huono olo on tipotiessään. Sitten nousee armoton vitutus, kun muistan keväisen lääkärikäynnin ja sen aiheen...

Kävin keväällä tarkastuttamassa kierukkani asentoa, kun se aiheutti kipuja alavatsaan. Asialle ei tehty mitään, vaikka olisi ollut resurssit ultrata. en saanut edes lähetettä lääkärille.

Nyt istun kotona. Sunnuntaina otan toisen setin lääkkeitä, jotta tämä kamala painajainen loppuu.

Tämän kirjoitettuani totean vain että onni matkassa ja toisaalta en laske enään mitään julkisen terveydenhoidon mokia huonoksi onneksi. Nyt saa riittää.
Maanantaina soitan potilasasiamiehelle.

UPS Ria