Tikittävä kello

Kulunut vikko on ollut täyttä tuskaa, jossittelua, epätoivoa ja suoranaista vitutusta tätä maailmaa kohtaan. Tänään onneksi koin suuremman helpotuksen tunteen kuin olisin osannut kuvitella.

Kelataas vähän taaksepäin.

Helteet alkoi puskea päälle heinäkuun alulla eikä siinä mitään, lämpö on jees.

Tuli Porin reissu niinkuin joka vuosi perinteeseen kuuluu.

Kotiin palattua alkoi armoton väsymys ja tuli huonon olon aaltoja pitkin päivää. Olen huono juomaan vettä ja skarppasin nesteytyksen suhteen, mutta silti huonot olot jatkuivat. Vilkaisu kalenteriin kertoi, okei menkat on justiinsa ovella, oisko huonot olot siitä? Vatsakin on kipeä ja joka aamu on herättävä vessaan kukonlaulun aikaan.

Menee muutama päivä ja menkkaoireet jatkuu, pahaolo jatkuu, mutta vuotoa ei kuulu...

Iskee paha aavistus ja torstaina kävin hakemassa pari raskaustestiä. Toisen tein illalla ja meinasin pyörtyä. Tikussa oli kaksi viivaa, positiivinen tulos.

Perjantai aamulla toistin testin ja sekin oli positiivinen, tässä vaiheessa iski epäusko, pakokauhu ja ahdistus. Pahaolo jatkui ja voimistui tunteiden voimasta varmasti. Soitin terkkariin. Käskivät mennä labraan perjantaina ja Maanantai aamulla lääkäriin. Kipitin terkkarin labraan ja annoin näytteet ja odotin.

Hoitaja kutsuu vielä luokseen tarkistaakseen henkilötiedot kun ukkonen on sotkenut tietoverkot ja sanoo: "Onnittelut, raskaustesti oli positiivinen!" Kun vastaan siihen että raskaus ei ole toivottu ja olen harkinnut vakaasti keskeytystä, hoitajan naama venähtää epäuskoisesti ja tokaisee epä-ammattimaisesti: "Miksi?! Sinähän olet juuri sopivan ikäinen ensisynnyttäjäksi." Otan laukkuni ja poistun. Terveyskeskuksen käytävät tuntuvat jatkuvan klometritolkulla. Auton oven sulkeutuessa kyyneleet tulvahtavat ja se epäusko palaa.

Viikonloppu meni sumussa. "Mitä teen? Miksi näin kävi, vaikka oli kuparikierukka?" Pahinta on se epäreiluuden tunne, kun olet yrittänyt pitää huolta asioistasi, ehkäisyn piti olla kunnossa vielä kolmeksi vuodeksi eteenpääin ja silti joudut tilanteeseen, jossa täytyy oman tulevaisuuden lisäksi ajatella muitakin. Mites miehen tulevaisuus? Entä meidän yhteinen tulevaisuus? Mahdollisen lapsen tulevaisuus?

Yhdessä tehtiin päätös keskeytyksestä. Molemmat olemme juuri päässeet omillemme koulumaailmasta, yrittäjyyteen ja työelämään. Talous ei ole kunnossa, eikä meillä ole vielä mitään perustaa. Pentukoirakin viipottaa jaloissa ja Mollyn kanssa on kisahaaveita.

Maanantaina lääkäriin terkkariin. Odotan aulassa, kello naksahtelee tasaminuutein ja sekuntiviisari kiertää hiljaisena tasaista kierrostaan. Odotusaulassa on lisäkseni kolme muuta henkilöä. Yksi Harrikkamies aurinkolaseineen ja tatuointeineen ja kaksi niin vanhaa rouvaa, että jos eutanasia olisi laillinen suomessa, luulisin että istumme kaikki teloitusrivissä.

Lääkäri kutsuu huoneeseen. Huoneessa on pimeää ja hieman aulaa viileämpää. Venäläistaustainen lääkäri kysyy vointia ja syytä käyntiin. Vastaan rehellisesti että vointi on huono ja syy on raskaus. Lääkäri kysyy mitä haluan asialle tehtävän ja sanoin että päädyimme miehen kanssa keskeytykseen. Lääkäri huokaa ja avaa koneeltaan kaavakkeen. Huoneessa on haudan hiljaista lukuunottamatta tietokoneen hiiren naksahduksia ja satunnaista naputtelua näppäimistöllä. Pari kertaa hiljaisuuden rikkoo hiljaa esitetty kysymys asumisesta ja parisuhteesta. Vastaan ja pari klikkausta. Tulostin rävähtää käyntiin ja nippu papereita tulostuu. Lääkäri pyytää allekirjoittamaan ne.

Otsikko RASKAUDENKESKEYTYS AB1

Kirjoitan nimeni alle tarkistettuani papereiden sisällön ja hämmästelen, kun läheskään kaikkia kysymyksiä mihin oli laitettu vastaukset, ei oltu esitetty.
"Tämä oli tässä, voit ottaa yhteyttä keskussairaalan naistenpoliklinikalle varataksesi ajan keskeytykseen. Mieti rauhassa, jos muutat mielesi jätä vain aika varaamatta."

Googlekuva

Olin hölmistynyt. Kysyin yhteystietoja polille ja lääkärin vastaus oli luokkaa: "kato netistä".
Poistuin ja menin autoon. Itkin taas, tunsin olevani niin yksin ja hakoteillä.  Kysyttävää olisi ollut niin paljon muutakin! Esimerkiksi, että kuinka kauan minulla on AIKAA miettiä...

Tabletilla kaivoin naisten polin numeron ja soitin sinne varatakseni aikaa. Puhelimeen vastasi hoitaja; "Moi! Joo, katotaas tota kalenteria, okei joo käykö ens viikon tiistai?" Vastasin että yksityisyrittäjälle parhaat päivät on perjantait, kun viikonlopun voi sairastaa. Hoitaja jatkoi " Joo okei okei, no tulisitko tänä perjantaina 8.8?" Aika sovittiin ja yritin tiedustella hoitovaihtoehtoja ja onkia tietoa, kun en paperista ymmärtänyt. "Juttelet sitten lääkärin kanssa perjantaina, kiitos moikka!" Reippaasti kiireinen hoitaja huikkasi, ennen kuin sulki puhelimen vastatakseen toiseen puhelimeen.

Ajoin kotiin, nukuin, itkin, mietin...

Googlekuva

Viikko meni tuskaisen hitaasti huononolon aaltojen ja epätietoisuuden kanssa.
Välillä heitettiin huonoa huumoria asiasta miehen kanssa, mikä päättyi aina vaivaantuneeseen hiljaisuuteen. Juttelin parin ihmisen kanssa asiasta.Juttelu helpotti. Olo ei ollut niin yksinäinen.

Vihdoin tuli perjantai. Sairaalalle päästyäni ilmoittauduin luukulla ja sain nipun papereita täytettäväksi. "Aikataulu on myöhässä, istu rauhassa odottamaan." Vastaanoton hoitaja sanoi lempeästi.

Papereita täytellessäni raskaana olevien naisten keskellä huumori nosti päätään.
Jep, odotellaan täällä rauhassa vaan. heh heh...
Tunti vierähti ennen kuin oma vuoroni tuli. Mukava naislääkäri ja hoitaja kertoi minulle vaihtoehdoista asiallisesti niistä kysyessäni ja teki tutkimuksen.

"Kierukka on kohdunkaulan kanavassa, raskausontelo ja ruskuaispussi on laskettujen viikkojen mukainen, hoitaja, näetkö sykettä?"

Hoitaja ja lääkäri puhelivat keskenään ultran aikana.

Tutkimuksen päätyttyä lääkäri poistaa kierukan (yllättävän helposti vetämällä, eikä se sattunut)

pukeuduin ja istuin tuoliin. Lääkäri näyttää minulle ultrakuvan ja selittää termejä ja mittoja käyttäen kuvan sisällön. tuijotan lääkäriä katsomatta kuvaa. Lääkäri sanoo huomatessaan katseeni: "Voit katsoa, ei sieltä kukaan vilkuta". Katson kuvaa ja lääkäri toteaa:

Googlekuva

"Tuulimunaraskaus" Selittäessään osoittaa kynällä kuvan eri osia ja jatkaa: "Yksiö on sisustettu ja tavarat on kannettu sisään, mutta asukasta ei ole. Tehdäänkö lääkkeellinen keskeytys vai haluatko odottaa luonnollista keskeytymistä?"
Vastaukseni on helppo: "Mitä nopeammin sen parempi".

Huokaisen helpotuksesta, koko aamun kärsimäni huono olo on tipotiessään. Sitten nousee armoton vitutus, kun muistan keväisen lääkärikäynnin ja sen aiheen...

Kävin keväällä tarkastuttamassa kierukkani asentoa, kun se aiheutti kipuja alavatsaan. Asialle ei tehty mitään, vaikka olisi ollut resurssit ultrata. en saanut edes lähetettä lääkärille.

Nyt istun kotona. Sunnuntaina otan toisen setin lääkkeitä, jotta tämä kamala painajainen loppuu.

Tämän kirjoitettuani totean vain että onni matkassa ja toisaalta en laske enään mitään julkisen terveydenhoidon mokia huonoksi onneksi. Nyt saa riittää.
Maanantaina soitan potilasasiamiehelle.

UPS Ria

Kirjoitetun sanan merkitys

Blogissani jaan minua henkilökohtaisesti koskettavia asioita. Sen on tarkoitus avata ihmisille tuntemuksiani ja voin vannoa että jokaisesta henkilöstä kirjoittamani asiat  (joita en mainitse nimeltä), olen sanonut kyseiselle henkilölle kasvotusten, se on eriasia kuunnellaanko niitä.

Äidinkielenopettajani on sanonut kirjoitetusta sanasta jotenkin näin. (en muista aivan sanatarkasti)

"Kun kirjoitettu sana koskettaa
tai saa lukijansa samaistumaan,
on kirjoittaja onnistunut tehtävässään"

 

Tämä lause kertoo miten ihmiset lukevat. Lukevatko he tekstin ulkopuolisen silmin? Silloin
Oma esimerkki on sota uutiset. Lukiessani saan siitä informaation, näin on tapahtunut näin moni on kuollut. Koen sympatiaa, mutta en menetä asian takia yöuniani, koska asia ei ole minulle läheinen eikä konkreettinen.

tieto käsitellään, mutta se ei kosketa.

Lukevatko ihmiset tekstin samaistuen?
Joku kirjoittaa menetetystä läheisestä tekstin jossa hän käsittelee menetystään, omaa suruaan.  

Nyt tieto käsitellään ja usein se saa mieleen omat menetykset ja lukija kokee samaistuvansa kirjoittajan tekstiin. "Olen kokenut saman, vaikka jokaisen tunteet ovat erilaiset, ymmärrän hänen surunsa"

Entä lukevatko ihmiset tekstin niin että se koskettaa itseä?
Olen lukenut tekstejä, jossa kuvaillaan ihmisen käyttäytyneet tilanteessa melkein tai täysin samalla tavalla kuin minä, Silloin teksti koskettaa minua ja saa ajattelemaan omaa

käytöstäni, saa kertaamaan omia ajatuksia.

Lukijaa koskettavat tekstit ovat kaikista vaikeimpia. Tieto käsitellään ja tälläkertaa se liitetään omiin tekoihin, kun teksti liitetään omiin tekoihin se herättää vahvimmat tunteet. Onnistumisen, rohkaistumisen, rakkauden, epäonnistumisen,häpeän, vihan.
Ne herättävät mielipiteitä, saavat ihmisiä arvioimaan itseänsä.

On toki muitakin tapoja lukea ja ymmärtää tekstiä. Itse jaan tekstit näihin kolmeen.

Ken puhtain sydämin voi painettua sanaa lukea, on elänyt viisaasti.
Ken piston tuntee, huomenna on uusi päivä ja uudet pyykit.

UPS Ria

Kun Yksi Virhe Tekee Sinusta Ihmisenä Ei Toivotun

Nyt en ole paljoa kirjoitellut blogiini, kun on tuntunut siltä että kaikki rullaa omalla painollaan.

Koirat... Pitkä juttu, mutta kommentteja ei ole tullut että kukaan kysyisi miten niillä menee. Facebook on olemassa ja siellä ne tärkeimmät sesse eestä, sesse takaa, sesse istuu, sesse makaa, leikkii, tuhoaa or do what ever -kuvat löytyvät.



Oman elämän saralla tämän vuoden helmikuussa tapahtui jänniä juttuja. Perustin oman yrityksen ja laitoin pystyyn oman liiketilan. Nyt ollaan sitten yrittäjiä. Sen plussista ja miinuksista voisi kirjoittaa taas ihan oman tekstinsä.
www.anturan.net

Parisuhde voi hyvin ja siitä oikeastaan tämän päivän otsikko. Ei otsikko liity parisuhteeseeni, mutta se liittyy suhteeseen välillisesti kuuluviin henkilöihin.

En ole koskaan osannut olla hiljaa. En koskaan. En varsinkaan silloin kun olisi kuulunut olla hiljaa ja niellä mielipiteensä ja nyökytellä. Sanon usein mielipiteeni, vaikkei sitä kysyttäisi. Kuuntelen myös muita mielipiteitä. eikä minua haittaa jos joku haluaa olla erimieltä. Mutta asiasta pitää pystyä keskustelemaan.

Lähtökohtaisesti kunnioitan kaikkia ihmisiä. Mutta kunnioitukseni menettää hyvin helposti ja se on vaikea saada takaisin.

Sitten on tämä väärinkäsitysten alue.
Kun kohtelen ihmistä yhdenvertaisena itseni kanssa voin puhua hänelle juuri niinkuin ajattelen, myöskin vitsaillen, rennosti ja sanoen mielipiteeni ääneen joskus jopa hyvin terävästi.

Edellä mainittu käytökseni usein tulkitaan röyhkeäksi, välinpitämättömäksi, jopa loukkaavaksi. Kyseinen mielipaha jää minulta itseltäni huomaamatta, kun ei kukaan puhu suoraan tässä Ah! niin ihanassa Suomen maassa.

Englantilaisen ystäväni kanssa puhuessa hän tokaisee tarvittaessa: "hey, that's rude!" tai "That felt bad/offensive." (suomeksi, Hei, tuo oli törkeää/ rumasti sanottu" tai tuo tuntui pahalta/loukkaavalta.) Silloin voin heti korjata käytöstäni tai selventää mitä asialla oikeasti tarkoitin. Eikä niin että ihmiset jäävät potemaan sanomisiani ja tulkitsevat ne jollain tapaa, mitä en todellakaan tarkoita.

Listaa voisin jatkaa ikuisuuden ja selventää käytöstäni monellakin tapaa, mutta luulen että lyhyt ja ytimekäs ranskalaisin viivoin tehty lista kertoo parhaiten.

Duane Bryers' wonderful "Hilda"

Kanssa ihmisiltä toivon:
- Suoraa puhetta
- Rehellisiä mielipiteitä
- Tarkentavia kysymyksiä kuuntelijan oletusten sijaan

En missään tapauksessa halua, että:
- Ihmiset puhuvat selkäni takana eri asioita kuin minulle päin naamaa
- ihmiset mukailevat mielipiteitäni nyökytellen, vaikka oikeasti olisivat täysin toista mieltä.
- ihmiset muodostavat omista oletuksistaan sanoja ja laittavat ne minun suuhuni.
Oletan että tarkoitit tätä, joten kerron ihmisille että sanoit näin.

Mieheni välillä kysyy minulta: "Eikö kukaan sukulaisistasi ole sanonut minusta mitään pahaa?"
Tähän saan ilokseni aina vastata: "Kukaan sukulaisistani ei ole sanonut sinusta mitään pahaa."

Päinvastoin sukulaiseni kehuvat kuinka mukava ja avulias mieheni on. Kuinka paljon hän on tämän 5 vuoden suhteen aikana kasvanut henkisesti ja kuinka läheiseksi hän on sukulaisilleni tullut.
Surulliseksi minut tekee se fakta, että toisinpäin en uskalla asiaa edes kysyä, jos en ole valmis pahoittamaan mieltäni.

Alusta saakka olen kokenut olevani ei toivottu ja epäsopiva tyttöystäväksi.

Yritin olla lämmin ja sydämellinen, kuten kotona on opetettu. Kaikkia halataan ja kunnioitetaan, kunnes/jos kunnioitus menetetään.

Minun sanojani on vääristelty, minun teoilleni on laitettu käsittämättömiä merkityksiä. Päin kasvoja puhutaan ihan toista ja jälkeenpäin saan kuulla kuinka huono ja paha ja välinpitämätön ihminen olen. Söisikö tämä sinun itsetuntoasi?

Puolitoista vuotta sitten tein melkein elämäni suurimman virheen.
Kaikkien paineiden alla meinasin päästää irti miehestäni ja sen takia tein käsittämättömiä ja inhottavia asioita. En voi puolustella asioita mitenkään, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi.
Joten asian kanssa on elettävä. Elän itse virheideni kanssa.

Mummini ja äitini sanoivat viisaasti, kun suhteemme oli kriisissä.
He sanoivat että heidän välinsä mieheeni eivät muutu, vaikka ero tulisi, sillä hän on heille tärkeä ihminen ja ystävä, kävi miten kävi. Heille ei meidän kahdenkeskeiset asiat kuulu ja he eivät väleihimme aio puuttua.

Sukuni sana piti, mutta toiseen suuntaan asiat menivät huonompaan päin.
Ennen olin vain mieheni ensimmäinen tyttöystävä. "Aikansa kutakin"
Kun päädyimme (takaisin) yhteen tämä ei ollut ilmeisesti iloinen yllätys kenellekkään mieheni suvun puolella.

Keskustelin tuntemuksistani ja toivomuksistani käytöksen ja suoran puheen suhteen mieheni äidin kanssa ja luulin että keskustelun myötä asiat kääntyivät parempaan päin.
Luulo ei koskaan ole tiedon väärti ja tässäkin tapauksessa luuloni petti.

Edelleen selkääni puukotetaan, nykyään joitain asioita sanotaan jo suorempaan, mutta silti saan kuulla mieheltäni jatkuvasti kuinka minua parjataan, kun en ole paikalla.
Luulisi että tämä katkeroittaisi ihmisen? Tekisi hänestä äreän ja haluttoman pitämään yhteyttä?


Tälläistä tällä kertaa. Laittakaahan lukijat kommentteja ja ehdottakaa tekstien aiheita. Nyt minulla on taas aikaa kirjoittaa.

UPS Ria

P.S. Eikös Hilda olekin ihana!
Samaistun niin tähän piirros-
hahmoon <3

Haaste

Sain pikkuserkultani tällaisen blogihaasteen ja olin aloittanut jo siihen vastaamisen (löytyi ylläri ylläri luonnoksista) Muutan vähän aloittamaani, enkä aio haastaa ketään kahdesta syystä. 1. En lue niin montaa blogia. 2. En tunne lukemieni blogien bloggaajia niin hyvin, jotta haluaisin tuottaa muille päänvaivaa :D

Haasteen säännöt:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa.

5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.

6. Ei takaisin haastamista.


Tosiasioita: 

1. Teen unelmatyötäni
2. Olen nukkunut asunnossani vain viisi yötä, vaikka muutin huhtikuussa.
3. Olen hyvin epäjärjestelmällinen
4. En syö tarpeeksi usein
5. Piirrän ihan liian vähän, verrattuna siihen mitä haluaisin
6. Ristin autoni Mammamobiiliksi, vaikken halunnut
7. Vihaan borssikeittoa
8. Haaveeni olisi päästä ratsastusvaellukselle unkariin
9. Kaipaan skootteriani
10. En usko että yksi riittää pitkäksi aikaa
11. Jos voittaisin lotossa, en voittaisi paljoa, sillä olen puhunut jakavani potin jo niin monen kanssa, että summa tuntuisi veronpalautukselta.

Kysymykset minulle:

1. Mitä asioita olet fanittanut lapsuudessa?
Hopeanuolta, olisin halunnut että Riki olisi isäni <3

2. Kaipaatko "niitä oikeita" piirettyjä?
Kaipaan! Ei näistä nykyajan digidiipadaapoista ole mihinkään. Disney klassikot kunniaan!

3. Mihin haluaisit matkustaa ja miksi?
Uudestaan Singaporeen, tahdon tuntea sen sauna-fiiliksen ja mennä Singapore Zoo:hon uudestaan <3

4. Puuttuuko elämästäsi jotain?
Puuttuu, juuri nyt sydämessäni on valtava aukko, jota alan kursimaan kokoon pikkuhiljaa ja toivon että sinne joku voisi vielä muuttaa.

5. Suolainen vai makea leivos?Makea

6. Omistuisin tapasi?
En osaa juoda kylmää juotavaa mukista.

7. Miten sydämesi valloitetaan?
En usko että sitä voi enää valloittaa, ehkä joskus pari nappisilmää sen vielä tekee.
Se on viimeisimmät kerrat valloitettu ruusulla ja syömällä tekemääni helkkarin pahaa jauhomuussia sekä nukahtamalla syliin viattomasti tuhisten.

8. Luetko kirjoja? Jos kyllä, minkälaisia?
Romanttisia fantasioita, joissa on vähän jännitysmomenttia.

9. Mikä tekee päivästä huonon?

Jos hiukset ovat huonosti, eivätkä asetu.

10. Kuinka monta paria kenkiä omistat?
En pääse laskemaan, mutta Veikkaan lähemmäs 20 paria, jalkani on niin omituisen mallinen että on vaikea löytää sopivia, vaikka kenkiä rakastankin!

11. Oletko aloittanut jo joululahjojen hankkimisen?
En, mutta yhden olen jo varannut ostettavaksi ja ajattelin ruveta markkinoimaan joululahjoja alkuviikosta. 

En haasta ketään, joten en tee kysymyksiäkään olen huono laittamaan haasteita eteenpäin.

Luonnoksesta julkaisuksi

Olen syksyn mittaan kirjoitellut blogiteksti luonnoksia syksyni kulusta, yrittänyt kuvailla koirien kuulumisia ja miten menee missäkin... Noh ne ovat jääneet luonnoksiksi, kun tuntuu ettei niissä ole mitään kiinnostavaa. Pakkaan tähän nyt lyhyet kuvaukset syksyn kuluista ja seuraavaksi julkaisen blogi haasteen vastauksen.

Elokuu Tunsin suurta voimaantumisen tunnetta. Sain elokuussa paljon aikaiseksi. Sain koulun päätökseen, työ kulkee hyvin, parisuhde kukoistaa ja koirilla oli asiat hienosti. Harrastettiin ja oltiin aktiivisia.

Syyskuu sujui myös mallikkaasti työt alkoivat lisääntyä pikkuhiljaa ja tuli vähän balanssia elämään, haettiin agiryhmään Mollyn kanssa ja Sonny alkoi olla hyvä Rally-Tokossa. Korkeapaine elämässä jatkui ja arska paistoi.

Lokakuu Töitä piisaa ja paineita "yrittäjyydestä" alkoi kasaantua, mutta perheen tuella sain varmuutta osaamisestani ja asiakaspalautteet ovat olleet positiivisia. Molly aloitti agin ja on edelleen hyvä siinä, täytyy itse alkaa skarppaamaan, että pysyy perässä. Sonny on ollut hieman väsyneempi ja ientulehdus vaivasi, mentiin kuun viimeinen päivä eläinlääkärille, poistamaan hammaskiveä ja keskusteltiin sydänlääkityksen aloittamisesta sivuäänen hoitoon.

Marraskuu Muuttui helvetiksi 16.11. lauantaina. Ensin minua puri töissä koira säikähdyksissään, lähdin sairaalan päivystykseen jonottamaan antibiootteja ja samaan aikaan rakkaan Sonny poikani kunto alkoi heiketä salakavalasti. Maanantaina 18.11 klo 19.30 Sonny Nukahti iki-uneen.
Tiistai meni kuin sumussa. Keskiviikkona kävimme Järvenpäässä mummini luona ja tapaamassa siellä vierailemassa olleita sukulaisia.
Tänään olin ensimmäistä päivää töissä vain yhden koiran kanssa ja Molly oli asiasta selvästi hämillään. Muuten meni päivä hienosti, mutta päivän viimeinen asiakas oli 12,5-v. Cockeri rouva ja itkuhan siinä pääsi. Yhtä-aikaa ilosta, surusta ja kateudesta.
"Ompas ihana ja hyväkäytöksinen mummokoira!"
"Voi kumpa Sonnykin olisi elänyt noin vanhaksi ja ollut yhtä reipas ja iloinen."
"Miksei Sonny saanut elää yhtä vanhaksi ja terveeksi?"

Sain kuitenkin kasattua itseni ja kehuin koiraa reippaaksi ja iloiseksi ja toivotin vielä monia terveitä vuosia.

UPS Ria

Se tunne kun ei pelota...

Olin eilen lenkillä aika myöhään illalla. Oli jo pimeää ja kävelin reippaasti eteenpäin. Koirat menivät menojan ja ilma oli mukava. Mieleeni tuli katsoa kelloa ja aloin kaivamaan puhelinta takintaskusta, sitä ei löytynyt, kokeilin housuntaskutkin. Ei, puhelin ei ollut mukana, taskuista löytyi vain koirankakkapusseja ja avaimet. Häkellyin, vilkaisin ympärilleni ja mietin miksi olo on omituinen...
Sitten tajusin mikä oli ihmeellistä.
Pelko... ei vaan sen puuttuminen.

Hei mä en pelkää enää liikkua ulkona pimeällä ilman puhelinta!

Aloin nauraa, ei vaan hihittää... sitten aloin itkeä, itkin melkein hysteerisenä hetken ja juoksin pitkin puistikkoa koirien kanssa hullua rallia, humalluin siitä tunteesta, vapaudesta, ettei tarvitse vilkuilla taakseen ja epäillä joikaista puskasta kuuluvaa rasahdusta hiippariksi tai huumehörhöksi tai pahempaa. En ole päättänyt johtuuko tämä kuluneesta ajasta, paikasta/paikkakunnasta vai muista tekijöistä, mutta olen tyytyväinen.

Siitä kun olen viimeksi liikkunut ulkona pimeällä yksin ilman puhelinta on kulunut 12 vuotta, parin kuukauden päästä 13 vuotta olisi tullut täyteen, mutta eilen tein sen ja tein tänään uudestaan.

Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilta
Rohanin ratsastajien ritaritar

Enkä enää pelkää.

UPS Ria

Kesäkuun kertaus

Lisää edelliseen, samalla kaavalla taidetaan mennä, kuvien kautta.
Kesäkuussa tapahtui seuraavaa...

Vietettiin erään korsoolais-uroon 30-v. synttäreitä, hyvällä porukalla grillaillen ja nautiskellen.

 Oltiin Mummilla ihmettelemässä koiria, tätini koiranpentua, sekä upeaa puutarhaa, jossa koirat tietenkin laittoivat tassulla koreasti.
Kuvissa Gitta-rapsunaattori
Tiera-monsuuni vesipeto ja
Molly-monsteri Hurrikaani

 Kesäkuussa oli vielä pari viikkoa kouluakin ja voin sanoa ettei Asikkala ole menettänyt viehättävyyttään tippaakaan sitten ensikosketuksen (joka oli vuonna 2007) Kuvassa koulun karjaa ja taustalla asikkalan kirkonkylän kirkko..?!?

 Myös mökillä ehdin käydä pariinkin otteeseen. Toisella kerralla mukana oli Kapteeni Kesseli ja Perämies Simolin.

Illalla Mökin saunan pihamaalla oli koskettavan kaunis maisema, eikä kuva tee oikeutta sille näkymälle. Kutsun sitä "kesä-illan rauhaksi"

 Saatiin kutsu myös mökkeilemään somerolle, päivä siellä meni mukavasti uimareissulla, saunomalla ja mölkkyä viskellen. Kiitos että saatiin käydä kylässä.

 Tänä kesänä tutuksi tullut Appara on hiipinyt sydämeeni kirkkaan viileän vetensä ja upean monipuolisten rantojensa ansiosta. Laitureita on useampi ja maisemat on hienot. Monena iltana tuli kesäkuussa käytyä pulahtamassa tuossa kirpeän raikkaassa järvessä.

Eräältä koirapuistoreissulta

 30.6 Apparalla

 Viimeiseksi vähän työkuvia...

 Pesupaikka ja poitsun kesälookki.